Tyhjää täynnä!

HooverDam
2011

Suoraan sanottuna mun pää lyö aivan tyhjää. En tiedä mistä kirjottaisin. Muutamia tekstejä on luonnoksena, + ajatustasolla luonnoksena mutta tällä hetkellä ne vaikuttaa aika surkeilta ajatuksilta, enkä saa niistä laadukkaita (ihan kuin mulla yleensäkkään on kovinkaan laadukasta sisältöä).
Vaihtoehtoja on esimerkiksi kuvia vanhoista reissuista mistä en osaa paljoakaan kertoa koska en muista, Riian kuvia minulla ei (vieläkään) ole. Etsiskelin myös kivan näkösiä kameralaukkuja, mutta onko sekään varsinaisesti postauksen aihe?

Olen muutenkin ollut viimeaikoina vähän omissa oloissa ja omissa ajatuksissani. Työmatkakin meni aika sumussa ja aivoissa ei ollut yhtään mitään mielessä.

Sorruin menemään lounaalla kiinalaiseen syömään. 0.5kg tuli takaisin. Hirvittää mitä tukholman reissusta tulee. Lihonko ne pudotetut 3kg takasin? Työkaverini toi mulle 2 pakastepussillista mustikoita, ja teinkin heti pienen mustikkapiirakan (puolikas resepti. Juu laihdutus, mutta kerrankos oli tuoreita) ja loput laitoin pienempiin pusseihin ja pakkaseen. Mulla on jo ennestään samaiselta työkaveritla saatu isompi mustikka pussi, joka on hieman haasteellinen, kun on yhtä isoa klönttiä.


Muualla somessa mulla myöskin lyö tyhjää, vaikka twitterissä sainkin pari uutta matkabloggari seuraajaa. Samoin instassa on tullut lisää. Pohdinkin somen nikkien muuttamista blogin nimiksi ( nyt kun nikit ovat muotoa "Sassuliini" ja sen eri versioita, koska osassa oli jo käytössä useampia versioita nimestä. (Olisko pitänyt ottaa ala-aste aikanen "Sopuli" käyttöön?)

Mitäs muuten. Harmaata, sadetta, kylmä, syksy, farkut ei mee päälle, näin unta että lunta oli tullut ja heti aamulla snapit katsoessa 2 bloggaria oli jo syys tunnelmissa.


Siivoominen on perseestä. Pitäis sekä imuroida että luututa, ja tuskin siltikään kämppä ole siisti. Tarvitsisin robotti imurin. Yhdestä paikasta saatu imuroitua, siirryt toiseen paikkaan, pikku hiekat yms. näkymättömät roskat siirtyy mukana tai imurin puhallus puhaltaa imuroimattoman kohdan pölyt imuroidulle puolelle.

Kesä on ohi, mitään en saanut aikaseksi, syksy tulee ja tällä hetkellä elämässä taitaa olla pelkkää työtä ja kotona. Huoh!


Kuvat ovat vuoden 2011 Calin reissulta, eikä liity mitenkään tähän postaukseen

2 kommenttia

  1. I fell you siivouksen suhteen. Kammottaa koko homma tällä hetkellä ja suurin syypää on siihen mun oma ihmeellinen järjestelyinto! Viikonloppuna käyn TAAS vaatekaapit läpi ja suurin osa muuttaa SPR:n laatikkoon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin pitäis käydä kaappeja läpi, mutta ajattelin että jospa sittenkin vasta laihdutettua, (mikäli onnistun) niin saa sitten kaikki samalla kertaa heivattuu. Lenkekilymotivaatio pyöreät nolla! Ja toi on just niin kun rupee "siivoomaan" ni käyki vaan kaikkai tavaroita, tai sit vaan fiilistelee jotain muistoja. Ite odotan innolla uutta lattiaa, niin ehkäpä se olisi siistimpi. Sohvan allakkin ihme tahma kohta, eikä mulla oo mitään hajua onko se mun vai edellisen asukkaan jäljiltä. Ja tosiaan kaikki pieni näkymätön lika joka siirtyy jaloista. Turhaan sitä edes yrittää siivota xD

      Poista

Kiitos kommentista :) Julkaistaan hyväksymisen jälkeen.