Viikonlopun 22 suunnitelmat ja ajatuksia!

En tiiä onko nyt suunnitelmat pikkusen liian suuria, mutta tällänen olis homman nimi!

Lauantaina:

Klo 8:
 Lenkki. Ja silloin pitäisi olla hiljasta, joten  voi vähän hölkätäkkin, ilman että tarvii miettiä että näytän idiootilta.

 Klo 9:
 lähikaupassa käynti, aamupala (Leipä tai mysliä)

Klo 10: 
pyykätä, siivota, alkaa tekemään ruokaa.

Klo 11:
Suunnitelmissa tehdä bataattikeittoa, joten klo 11 syön keiton sekä yhden leivän kalkkunalla (Yritän hieman keitto dieetillä olla)

Klo 12:
Pienet eväät, kirja ja viltti ja mennä ulos ottaa aurinkoa ja lukemaan

klo 15->
Ei vielä suunnitelmita

Klo 17:

Kotijumppa, venytykset ja yhden leivän syönti (todennäköisesti)

Klo 18 ->

Netflixistä tai DVD valikoimasta joku leffa


Sunnuntaina: 

About samaa. Paitsi että blogia voisi yrittää.

Leipä ja kotijumppa

Sunnuntaina on siis sitten taas #Painonpudotus postaus ja olen kaavaillut myös kosmetiikka postausta. Huomasin muuten juuri, että paino on noussut taas 65 kilosta 67 kiloon. ARGH!




Tässä sitten yksi mietinnän kohde minkä isä möläytti. Ja mikäli isäni on fiksu, ei hän enään blogiani urki. (ensinäkin 4 vuotta kirjottanut ja vasta kun rupeen siitä perheessäkin avoimemmin puhua niin sitten käydään kurkkimassa. Vaikka tiedossa on ollut että kirjoitan)

Mikä se möläytys sitten oli?

Olen yrittänyt keksiä Macille fiksuinta keinoa säilyttää kuvat, saada ne helposti ilman kikkailua erinäisiin kuvanmuokkausohjelmiin (isäni vetosi siihen, että apple on maan johtavia koneita mainostoimistolla. Syynä ehkä se, että käyttävät monia kymmeniä euroja applen omiin tai paremmin soveltuviin sovelluksiin. Ilmaisissa versioissa GIMP on taatusti maailman tunnetuin kuvankäsittelyohjelma, eikä se kunnolla tue Macia, vaan pitää kikkailla. Eli voiko sanoa että GIMP on huono vaiko Mac?)

Nyt isäni ehdotti verkkokauppa.comissa 300e maksavan Applen kiintolevyn. Onhan siinä 2T tallennustilaa, mutta tällä hetkellä en nää muuta järkevää siinä. Mielestäni edelleen DropBox olisi Macille paras, tosin rajattoman kuukausihinta on suhteellisen kallis.

Kellään vinkkiä mihin tallentaa kuvia (PALJON) ja että saa ilman turhia kikkailuja kuvankäsittelyohjelmiin. Hyviä ja helppoja kuvan-ja videonkäsittelyohjelma vinkkejä otetaan vastaan. Myös siitä että miten jakaa suuria määriä kuvia kavereiden kanssa (reissu kuvia).

Tällä hetkellä kun sataa ja ukkostaa, toivoo että parveke olisi kunnossa. Ei ole. Pyhh...

2 kommenttia

  1. Moikka Sara! Itse käytän ulkoisia kiintolevyjä kuvien säilyttämiseen. Dropboxia oon joskus käyttänyt, mutta siinä on jotenkin turhan paljon säätämistä. Google drivea käytän nykyään enemmän. Kuvien muokkaukseen hyviä ja helppoja on ainakin Picasa ja online -muokkausohjelma Picmonkey.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota Picmonkeyta mun on ollut tarkoitus kokeilla. Olisi toki kiva, jos olisi jokin hyvä offline muokkaus. Tähän mennessä olen käyttäny Pixlriä, joka on sekä että, mutta online versio hieman parempi kuin offline.

      Poista

Kiitos kommentista :) Julkaistaan hyväksymisen jälkeen.