Päivä Helsingissä! Osa 1


Mun on jo useamman vuoden pitänyt tehdä turisti kierros helsingissä, koska vaikka täällä koko ikäni asunu, ei paikoissa tule siltikään juuri käytyä. Tarkotuksemme oli hypätä kakkosen ratikkaan ja lähteä Hop-On-Hopp-Off tyyppisesti kiertelemään kaupunkia.  Ajan puutteen takia, jouduttiin vähän muuttamaan taktiikkaa.


Eka kohteemme oli Kaupungin Museo ja Museum of Broken Relationships (Särkyneiden suhteiden) -näyttely. Museoon oli ilmainen pääsy. Osa tarinoista oli ihan hauskoja, osa söpöjä ja osa surullisia. Itselleni otti silmään erityisesti yksi suomalainen eroesine, josta ei kyllä ole kuvaa, mutta teksti.


IVF-hoitoon käytettäviä välineitä ja säilytyspussukka,
9 vuotta, Helsinki Suomi

Mieheni löysi toisen naisen ollessamme hedelmöityshoidossa. Samaan aikaan, kun minä piikitin itseeni hormoneja ja toivoin meille perheenlisäystä, hän aloitti uuden suhteen ja suunnitteli tulevaisuuttaan toisen ihmisen kanssa. Mieheni jätti minut päivä alkionsiirron jälkeen. Hoidosta jäivät jäljelle nämä välineet sekä kuusi pakastettua alkiota. Avioliitosta ei jäänyt jäljelle mitään.


Esineiden kohdalla tekstit ovat englanniksi, mutta sieltä saa ottaa joko lainaan tai maksaa 5e vihkossa, missä on kaikki 84 tarinaa kerrottu. Itse päätin ostaa sen. En tiedä miksi. Onhan ne suurin osa tarinoista aika surullisia. Pettämistä, väkivaltaa, onnenonkijoita ja ihan vain erilleen kasvamista.


Museon jälkeen mentiin Morrison's:iin syömään burgerit. Molemmat valitsi BBQ-burgerin. Marialla oli lappu millä 4 hlö saa -25% alennuksen ruuasta ja oli antanut minulle yhden samanmoisen käytettäväksi (VinkVink jos joku haluaa porukalla mennä syömään). Niin ja omaasi voit toki käydä kyselemässä Esplanadin infopisteestä.

Morrison's, BBQ-hamppari

Meidän oli tarkotus mennä 2/3 ratikalla kaheksikkoa ympäri ja hyppiä matkalla kuvaamaan nähtävyyksiä.  Mutta koska kello oli jo verrattain paljon, päädyttiin lopulta istumaan se koko ratikka matka kaheksikko ympäri. Jotain muka turisti kuvia koitin ottaa. Aika tuntematonta aluetta kyllä oli, ja paikoin tunnistin missä ollaan.


Hypättiin ratikasta ulos Aleksanterin kadulla ja sitten olikin jätskin aika. Oli tarkotus mennä Magnum POP UP:iin, mutta se oli valitettavasti kiinni. Siksi laitankin nyt kuvan muutaman vuoden takaisesta käynnistäni siellä. Mustikka rouhetta, vaahtokarkkia ja popcornia. Halusin oudon, yhdistelmän, mutta että tiedän että tykkään niistä. Tuo oli siis itselleni erikoisin yhdistelmä.


Kuva, jonka Sara (@sassuliini) julkaisi


Käytiin (siis ennen Magnumia) vielä Suomalaisessa koska halusin ostaa itselleni muistikirjan blogia varten, ja löysimpä sieltä myös kalenterin joka alkoi nyt toukokuun alusta ja on samaa sarjaa mitä olen viimeiset 3 vuotta käyttänyt. Mä niin rakastan NewYork/USA valokuvaprinttejä, ja Burden kalentereissa löytyy. Oli myös Pariisin kuva.


Magnumin jälkeen otimme suunnan kohti Forumia ja sen vessoja ja sen jälkeen Spice Icea. Vaikka olin päivän haaveillu Burger Kingin Oreo Shakesta, päätin Spice Icesta silti ottaa Oreon sijaan pyörremyrskyn mun nperinteisellä geishalla ja pätkiksellä. Siirryttiin Narinkkatorille syömään jätskit, ja sen jälkeen vilkastiin kelloa joka näytti 17.45 eli hiljaisuuden kappeli menisi vartin päästä kiinni, ja käytiin siellä, etta saataisiin edes jokunen "To-Do" listan jutuista kuitattua. En ollut aikasemmin kyseisessä kappelissa ollutkaan.

Sitten kello olikin jo niin paljon että Maria meni kaveriaan sopivasti vastaan kamppia ja minä lähin kotia kohti ja rupesin sitten tätä postausta about samantien näpyttelemään. Tämä teksti meni kyllä kertaheitolla, mutta mulla on vaikeuksia saada Riian postauksia kirjotettua.


Olin valmsitautunut ottamaan (kerrankin) asukuvia, mutta se nyt jäi, ja muutenkin osittain turistina olo pikkuisen jäi. Ainiin! Käytiin myös Tuomikirkon sisällä, enkä muista milloin olisin siellä käynyt, ja muihin euroopan kirkkoihin verrattuna, tuomiokirkko oli todella koruton. Tavallaan kaunis, simppeli, yksinkertainen. Kuuluuko kirkon olla sellainen, vai pitäisikö olla maalatut katot ja kullattuja koristeita? Onko kaikki taideteokset tekopyhää materialistia vai kunnian osoitus jumalalle ja hänen pyhyydelle? Eikö uskontoon liity usein minimalisti?

Maria vinkkasi, että kirkon takana alhaalla on krypta jossa on näyttely ja kahvila mitä pääsee katsomaan. Valitettavasti paikka oli nyt kiinni, mutta täytyy joku toinen päivä muistaa käydä.


Tarkotus on vielä tänä kesänä mennä Meri Sightsheenille mikäli Maria saa liput töistä, ratikka Hop-On-Hop-Off tyylillä, sekä ainakin tornissa pitäisi vielä käydä sekä itse haaveilen vielä SUP:pailua jossain muualla kuin Töölöön lahdella, mitä kyllä myös suosittelen ja Töölöönlahti on hyvä paikka aloittaa suppailu kun ei ole kovaa tuulta eikä aaltoja. Sillan toisella puolella hieman varoa veneitä mutta muuten. Siitä voitte lukea täältä! Myös Vallisaari sekä Suomenlinnassa olisi tarkotus vielä tänä kesänä käydä mikäli kerkeää...

Pitäisikö mun tehä SUP:pailulle oma tunniste?

Btw, tämä on blogin 290 postaus. 10 postausta vielä ja 300 postauksen rajapyykki rikki. Pitäisikö kehitellä jokin arvonta?

Ei kommentteja

Kiitos kommentista :) Julkaistaan hyväksymisen jälkeen.