Thaimaa osa2

20pv oltiin ottamassa aurinkoa Hua Hin Beachillä ja käytiin sen jälkeen pikaisella jalkahoidolla ja shoppailulla. Rannalla puhuttiin kuinka siskopuoli oli joskus aikoinaan käynyt kalahoidossa, eli kalat syövät kuollutta ihoa. Rannalta lähtiessä käveltiin kylää ennen autolle ja kottin/outlettiin menoa huomasimme matkalla ulkopulella missä oli kalahoito 15min ja maksoi 150 bhatia muistaakseni(3.37e).Se tuntui kuin kissa olisi nuollut. Kutitti aluks aivan älyttömästi mutta siihen tottui :)
"Outlet" missä käytiin joka sijaitsee edellisessä postauksessa mainittua Sheraton hotellia vastapäätä. Outlet oli kyllä surkea. 2 liikettä. Toisessa puolet oli miesten ja puolet naisten ja muutamia huonekaluja. Toisessa 1/3 oli asusteita ja uikkareita/mekkoja, 1/3 kodin/keittiötarvikkeit ja 1/3 ruokapuoli. Muuta ei siellä ollutkaan. Pari kahvilaa. Tuo pelkkä vaatekauppa oli tosi kallis. Kävimme myös Hua Hinin keskustassa jossain ostoskeskuksessa (nimi) Ja ostin sieltä yhet kengät. Outletista ostin toisesta kaupasta rantalaukun ja toisesta uikkarit. Onnistuin rannalla myös mukavasti palamaan selästä. Toivottavasti se ei vaikuta ruskettumiseen. Myös valintani asua isäni mökissä eikä siskoni mökissä oli hyvä päätös kun on siskopuoli seurana, eikä tarvitse olla lapsenvahtina ;P Käveltiin Outletista takaisin asunnolle mutta oli liian pimeetä ottaa kuvia.




Lähinnä vaatteita mutta myös huonekaluja.
Uimapuku: Factory Outlet,
Pitsimekko: random kojusta
Laukku: Factory Outlet
Sandaalit: Hua Hin Colonnade Mall



Seuraava päivä olikin vain allaspäivä ja sen jälkeen tuli vesipuistopäivä. Täällä on 2 vesipuistoa. Santorini ja Black Mountain. Ite olimme siskopuoleni kanssa kahdestaan Black Mountainis. Hinta oli 600bht/lärvi eli 13,50e. Eihän tuo suomeen verrattuna ole paljoa mutta täällä se on kallis. Kun joku foorumilla valittaa hinnasta ja oku hehkuttaa hinta/laatusuhdetta. Alue ei ollut iso. Lasten allas, yks torni jossa oli 10? erikokoista liukumäkeä. Lisäksi siellä oli Aaltoallas joka oli mielestäni tosi hieno ottaen huomioon että olen vesipuistoja maailmalla kiertänyt enkä ole nähnyt vastaavaa. Siellä oli kunnon allot kuin merellä. Sai sitten samalla surfata pikkulaudoilla. En nyt väitä että olisi ainoa vaastava. Voisin kuvitella että joissain suuremmissa ja hienommissa olisi samanlaiset. Esim Disney Wordin vesipuistoissa. En ole kyllä käynyt...



Vesipuiston vieressä oli mahdollisuus vesihiihtoon. Ei veneellä mutta ympyrä vaijeri joka vetää. Oli myös hyppyriä yms.

Ananas pelto

Pikku ananas :P


Holiton vesimelooni juoma :P Ja muumit on paha ku kulkee ilman vaatteita?

siskon resortin ravintolassa käytiin syömässä.



23pv. aamupäivä oltiin altaalla ja ilta sitten räätälillä/tailorilla (muistaaksni joku Kasmir tailor tms. Mutta on kyllä kuvan ja nimen muistiin kun siellä pyörin) Hua Hin Beachiltä kun kuljetaan pääkadun suuntaan niin ensimmäinen kato oikeelle missä Hilton Hotellikin on. Kasmiria vastapäätä on myös Milano Tailor. Molemmat tailorit lainaa toistensä malliesimerkki kirjoja. Itse en saa ihan sellaista mitä olin ajatellut mutta ehkä siitäkin ihan hieno tulee.... Tailorilta käveltiin sitten Hua Hin Villageen/ostoskeskukseen ja matkalla pysähdyttiin markkinoille. Ostimme vain mulle ja siljalle uudet iPhone kuoret sekä jouluaaton päivälliselle 6x200 bht lahjat jotka jaetaan lounaalla. Ruotsalaisen järjestämä joten meille tulee aikalailla suomalainen jouluruoka :P TukTukilla autolle, käytiin syömässä "transu kujalla" missä oli hyvää ruokaa. Täältä saa paljon italialaista ruokaa. Jonkunverran myös muuta eurooppalaista. Itse söin silloin kanakorin :P Mutta syön myös thaimaalaista mutta jotta en saisi riisin yliannostusta...



TukTuk 


Tänään on sitten Jouluaatto! Hyvää Joulua! Ei siellä helsingissäkään taida lunta olla??
Meillä on illalla tiedossa siskon resortin vuokraaja (ruotsalainen) kutsui meidät jouluillalliselle joten saamme kuulemma perinteistä pohjoismaalaista jouluruokaa kinkkuineen :P Sinne piti kanssa 200bht lahjat jokainen tuoda jotka sitten jaetaan siellä.
Mutta yrittäkää te nauttia mustasta joulusta, niillä keillä sellainen on. :)

Ei kommentteja

Kiitos kommentista :) Julkaistaan hyväksymisen jälkeen.