Perheenlisäystä kameraperheeseen!

(Ylläolevat kuvat on otettu LUMIX:illa)

Kesän aikana meille on tullut kameraperheeseen 2 uutta kameraa ja canonistanikaan en ole tainnut juuri puhua. Koska mun uudestan Panasonic Lumix:ista kysyttiin, niin ajattelin kertoo vähän omia ajatuksia, (okei, tasan yksi henkilö on siitä kysynyt).

Canonin EOS 100D

Canonin ostin about 2 vuotta sitten hullareilta. Joka oli itseasiassa täyttä huijausta. Hullareiden aikaan kameran normi hinta 700e, alennuksessa 500e, gigantissa 500e, heti hullareiden jälkeen normi hinta laitettu takas 500e:n Hirveetä kusetusta toisinsanoen. Niintainäin, oon ollut aivan super tyytyväinen tähän. 

Markkinoiden pienin iso järkkäri ja helppo käyttää näin aloittelijankin ja kamera myös kertoo, mihin mikäkin säätö vaikuttaa. Kuvia voi ottaa samalla kun videoi, mutta video pysähtyy siksi aikaa. Joskus se on ihan kiva. Videotallennukselle on myös oma nappi, niin voit missä tahansa kamerasetuksien kanssa ottaa videota. Canonissa on myös värin korjauksia pilviselle säälle, auringolle ja hehkulampullekkin. Valmiita asetuksia on vain muutama, mutta se ei haittaa ollenkaan, koska muiden säätöjen asettaminen on niin helppoa. Tässä on myös yökuvaus käsivaralla, missä se ottaa 3 kuvaa ja yhdistää ne yhdeksi. Sillä tuli kyllä hienoja kuvia esim tämän Singapore postauksen ekassa kuvassa, kun ei ollut jalustaa, eikä tälläsen tohelon tarvinnu miettiä mitään valotusaikaa tai mitään. 

Tää saa multa siis erittäin suuren suosittelun! En olis voinu parempaa ekaa järkkäriä hankkia.


Panasonic Lumix DMC-GF7

Mulla on ollut Lumixia tämän uuden myötä kolmessa tai neljässä sukupolvessa. Edelliset ovat tosin olleet ihan pokkareita. Huolimatta Canonista, ja vaikka on pienin järkkäri isoista järkkäreistä, halusin silti vielä kameran missä olisi sekä kääntyvä näyttö, että mielellään järkkäri ja koska Lumix on muutenkin tuttu... Oon koittanut ottaa videota, ja mielestäni videot näyttää aika hyvältä. Tarkennus saattaa joskus olla vinksallaan (kun yritin näennäistä kosmetiikka videota kuvata) mutta koska kamera on kosketusnäytöllinen, voi sillä (ainakin yrittää, ihan aina en sitä saanut onnistumaan) koskettaa näytöltä sitä kohtaa, mitä haluaa tarkentaa. Vasta mökkimatkalla aloin tutkilemaan hieman tarkemmin asetuksia ja löysin kaivatun asetuksen, millä valotus yms. asetuksia säätämällä, saa näytölle samantien näkyviin sen, miltä kuva näyttäisi. Mikä itselleni on hyvä. En vieläkään muista mitä kameran M,S,A ja P tarkoittavat, ja mitä säätöjä niillä säädetään, enkä valotus ja suljinaikojen säätöjä. Olisi ehkä pitänyt ottaa digikuvausopas mukaan ja lueskella sitä samalla.

Panoraamakuvauksessa on poikkiviiva, mutta ei ole mitään, millä näkisi pysyykö kamera oikeasti samassa linjassa, verraten iPhonen panoramakuvuakseen. Maisemakuvassa saa säädettyä esim kylläisyyden, ja kontrassin. Asetuksista saa myös pienen digizoomin 2 ja 4 kertaisina, jotka voisi (ehkä) olla hyvä esim keikalla tai muuassa paikassa, missä sitä zoomia tarvitsee pidemmän aikaa, koska se pitää tosiaan asetuksista laittaa, mutta itse sitä tuskin hirveästi käytän. Manuaalista tarkennusta tässä ei ole, mitä ehkä joskus saattaisi tarvita.

Videon ottamiselle on oma nappinsa, ja myäs tässä voi ottaa kuvia videon yhteydessä, ja poikkeuksena Canoniin, video ei pysähdy kuvan oton ajaksi, ja kuvan ottoa kuvatessa ei edes huomaa, joten voit samalla sekunnilla jatkaa videoimista.

Kamera vaatii vielä tottumista Pettymys oli huonontunut valmis kuvausasetukset ja efektit jotka mielestäni osa turhia. Pokkarissa asetuksia oli paljon.Mutta toki automaattinen kuvaus on myös, jos ei osaa/huvita/jaksa/kerkeä asetuksia asettaa, mutta joskus sekin näyttää tyhmältä esim ylivalottuneelta. Jota olen itse tällähetkellä paljonkin käyttänyt osaamattomuuttani.  Huomasin tän postauksen kuvia ottaessa, että LUMIX:in apin kautta voi olla ehkä helpompi säätää arvoja ja sen lisäksi siinä on JUMP toiminto, jos haluat siistin hyppykuvan. En ole sitä (vielä) kokeillut.

Alun tuskailun ja pettymyksen jälkeen, kameraa olisikin mahdollista minunkin oppia käyttämään (tai sitten en), tosiaan jos opiskelisin vähän tuota digikuvaamista ja asetusten termejä  ja miten ne toimii. Kamera vaatii siis ainakin itseltäni hieman opiskelua, mutta muuten olen ihan tyytyväinen hankintaan. (Okei, Tästä olen vaihtelevaa mieltä. Luulen tajunneeni miten kamera toimii, mutta en sitten tajunnutkaan ja sitten kameraan menee hermot).

Jollain tapaa kuitenkin kaipaan silti ihan pokkaria, mutta se voi olla vaan osaamattoman tuskailua.

Action Kamera Waltter

Ostettiin extempore tukholman risteilyltä, olikohan 70-80e action kamera. Todettiin että eiköhän sillä näin aloittelijat ihan hyvin pärjää. Siinä on myöskin kyllä paljon opettelemista esimerkiksi timelapsen kanssa. Suunnitelma oli jos oltaisiin saatu kuvattua Disneylandissa videota myös laitteissa (postaus tulossa pariisin matkasta), joten ostettiin myös lisäosia kameraan. Tosin tämän kameran mukana tuli kyllä aika kattava setti lisävarusteita, että niillä pääsee kyllä jotenkin alkuun. Me tilattiin vielä lisäsetin WISH:iltä mm kelluketta, selfietikkua ja erilaisia muita kuvaus lisäosia.
Kameraan tutustuneena videot onnistuu, kuvat onnistuu, timelapse ainakin näennäisesti onnistui, mutta emme ole vielä katsoneet sitä koneella, että miltä se näyttää ja taisi siinä olla sarjakuva/ajastin toimintokin.

Haaveena olis ehkä vielä joskus hankkii vielä Drone, mutta jos nyt eka kokeillaan, kuinka tämä muu kuvaaminen oikeen nappaa. 

Multa saa kysyä ihan mitä tahansa näihin kameroihin liittyen ja kysyttäessä voin kertoa kameroista enemmänkin. 
(mikäli osaan)


LUMIX

Apua psoriin luonnonkosmetiikasta...


.....sekä muihin atooppisen ihon ongelmiin.

Itselläni paheni psori joskus viime syksynä ja se levisi päänahkaan sekä korviin ja päästä kutisi aivan hirveästi ja korva oli pahemmin tukossa hilseilyn takia. Lähdin googlailemaan että mikä auttaa ja löysin vasutaukseksi oliiviöljyn. Vaikka se varmasti hyvää tekisikin, en halunnu alkaa leikkiä kuitenkaan ruualla tai tekemään omia sekotuksia. Lähdin alunperin etsimäänjotain neitsytoliiviöljy shampoota, mutta en ikinä päässyt Ruohonjuureen asti. Huomasin eräällä kauppareissulla että prismassa kosmetiikkaosastolla oli oma hylly luonnonkosmetikalle (eli orgaaninen ja vegaaninen). Huomasin hyllyllä Urtekramin tuotteita. Ekalla kerralla ostin pelkästään shampoon ja olin siihen ihan super tyytyväinen, joten ostin sen jälkeen vielä body lotionin sekä huulirasvan. 

Urtekram Shampoo & Body Lotion

Shampoo oli kuin vastaus mun rukouksiin. En muista tarkkaan lähtikö oikeesti psori tuolla shamppoolla (taisi lähteä) mutta jos ei muuta, niin ainakin se on pitäny sen poissa. Aikaisemmin psori palasi 2 päivässä sen jälkeen kun olin lopettanu lääke geelin laiton. Geeli sisältää kortisonia joten sitä ei pitäisi ihan älyttömästi käyttää. Shampoo jotenkin myös vaikutti korviini, joten enään korvanikaan ei hilseille. Oon ihan rakastunut tähän, kun ei enään tarvii olla olenkaan huolissaan siitä että psori ainakaan ihan heti palaisi päähän. Sen seurauksena ostin saman merkin body lotion, jonka toimimisesta en osaa ihan vielä kertoa koska se vaatii vielä aikaa että tulokset (toivottavasti) näkyvät. Sama juttu Laveran rasvalla. Ihan vain mututuntumalla Laveran rasva tuntuu minusta paremmalta, vaikka mitään järkevää syytä sille en osaa sanoa. Kunhan on sellainen fiilis. Urtekramin Lotioneita oli hyllyllä 2. Rose ja hajusteeton. Rose on suht vahvan tuoksuinen jopa omaan nenääni ja yleensä hajusteet ei haittaa vaan nimennomaan niistä tykkään.

Urtekram Huulirasva


Tähän asti ainoa hyvä huulirasva on ollut Nivean Lip Butter, mutta on harmittanut kun se ei ole puikko muodossa, joten käsien pitäisi olla puhtaat ennenkuin sitä törkkii huuliin. Sekä äitini että työkaverini (joka myy) on kehunut Foreverin huulirasvaa mutta ei se minulla toiminut. Ja ei, en ole koukussa huulirasvoihin. Ne aiheuttaa vaan huulten kiristelyä ja vain pahentaa kuivuutta heti ekasta käyttökerrasta lähtien. Että ei ihme kun puhutaan huulirasva addiktiosta. Tää Urtekramin huulirasvapuikko on eka joka ei ainakaan pahenna kuivumista, ei kiristelyä huulissa ja sen rasvan huulilla kyllä tuntee, eikä huuli ime sitä heti.

Lavera, All-Round Cream

Minä en vaihda ainakaan kaikkia kosmetiikkoja/meikkejä luonnonkosmetiikkaan, mutta ehkä shampoot, saippuat ja rasvat saatan vaihtaa, mutta itse meikit (toistaiseksi) pidän normaaleilla. Onko täällä muita jotka on saaneet ihan konkreettista apua luonnonkosmetiikasta?

Ruokaa KL:ssa!

Changkat Bukit Bintang

Isäni oli lähemmäs keskustaan muuttaessaan löytänyt pari aivan mielettämön hyvää ruokapaikkaa itse asiassa koko katu vaikutti todella hyvältä ruokapaikkojen suhteen. Nimittäin Changkat Bukit Bintang! Me kävimme kadun kahdessa ravintolassa, mutta myös muut näytti todella hyvältä! Ekat ruokapaikat ovat siis kyseiseltä kadultaja sijaitsevat lähes vierekkäin.


Isäni oli varannut meille etukäteen pöydän, jotta päästäisiin ulos syömään. Isäni halusi että ottaisimme maistelumenun. Vähän epäröiden sen suostuin ottamaan ja olihan se ihan hyvää, vaikka meinasinkin oksentaa ravun kohdalla. Ruoka on ehkäpä hieman modernisoitua aasialaisia makuja.  Hinta menulla oli n: 25e /hlö. Menu siis näytti tältä!

Menu 1

Eka annos näytti tältä! Voitte itse arvavailla mikä oli mitäkin. Eka satsi oli ihan hyvää ravusta huolimatta. Myöhemmässä kohtaa ongelma taisi olla ennemmin ravun koostumus. Ekassa satsissa meni muut paitsi salaatit sekä tuo simpukankuoressa oleva.

Toinen annos oli lohikeittoa joka oli hyvää, aika vahvaa. Seassa vaan oli viel sellaista mistä en tykännyt esim rapua (?) ja jotain vaaleeta sienimäistä (kuvassa kulhon takaosassa, ei mitään hajua mitä on)

Menu 2
Menu 3

3 annoksesta tykkäsin, vaikka 2 noista annoksista en tykännytkään. Peruna malesiassa on huonoa (oikea kulho) ja ravun koostumus oli kamala (vasen kulho) mutta keskimmäinen oli todella hyvää ja mausteista. Täytteet oli tarkoitus laittaa leivän sisälle (vas. yläreuna) ja syödä se pitaleivän tavoin. Leipä oli hassun ilmavaa, mutta ihan hyvää. Loput lihasta söin riisin kanssa.

Jälkiruuaksi oli ehkä hieman etäisesti Creme Bruleen tapainen, anananas-kookoksen (?) makuinen jälkiruoka, tee sekä Mango Sticky Ricen tyyppinen jälkkäri.

Menu 4

The SteakHouse

Tätä pihvipaikkaa mainostetaan KL:n parhaimpana pihvipaikkana, enkä ihmettelisi vaikka olisi ihan maailman paras pihvipaikka. Veitsi upposi sisäfileeseen (?) kuin veitsi sulaan voihin! Ihan oikeasti!  Listalta sai valita lihan, kastikkeen ja millä perunoilla. Itse otin tylsästi pippurikastikkeen. Sen lisäksi tuli valikoima erilaisia suoloja (Suoloja?Suolia?) (puutarha, chili, ruusu, meri) sekä 3 eri sinappia. Hintaa en muista, enkä juuri nyt netistäkään hintoja löydä. Itse sain Naistenpäivä-kuukauden kunniaksi viel -10% alennuksen!

Dining in the dark!


Itse en tätä kokeillut, mutta Opiumista heti seuraava ravintola. Isäni kertoi käyneensä täällä. Tarjoilijat ovat oikeasti sokeita ja nimensä mukaisesti ruoka syödään pimeässä, ja vasta lopussa kerrotaan mitä ruoka sisälsi. Tämä on vain ihan vinkvink, jos jotakuta kiinnostaa.

Grandmama's

Grandmama's on ketjuruokapaikka joka tarjoaa malesialaista ruokaa. Isäni tutustutti minut Lasi Lemak:iin, joka on tosi perinteinen malesialainen ruoka. Suosittelen ottamaan tämän beeffinä, koska kanassa on luuta. Paikallisissa kanaruuissa on muutenkin usein luuta. Malesialainen ei sinänsä kuulu mun suosikki ruokiin juuri tuon kananluiden takia mutta myös siksi ettäriisien kanssa harvemmin on kastikkeita, tai sitten on jotain hassuja keittoja. Kerran otin Green Curry nuudelin kanalla. Kun ruoka saapui, näytti se pelkältä keitolta. Sitten sieltä löytyi seassa kanankoipi (en yhtään tiennyt miten se pitäisi syödä. Veistä ei malesiassa käytetä, enkä nyt ottanut kuumassa nesteessä olevaa koipea käteenikään.) ja pohjalta sitten (vihdoin) löytyi se nuudeli. Malesialainen ruoka voi olla välillä yllätys, että mitä ja missä muodossa se ruoka oikein tulee.

Itse kävin syömässä annoksen Pavilionissa/sen vieressä ravintolakujalla missä on teemaravintoloita ihan laidasta laitaan.

NasiLemak with beef


+ Thaimaalainen herkku!

Mä en sillai ole mangon ystävä, mutta jos Mango Sticy Rice:ssa on mangoa ja riisiä hyvässä mittasuhteessa, on tämä aivan taivaallisen herkullista! Kuva on KohLipeltä, mutta vastaavaa saa myös malesiasta eri thaimaalaisista ravintoloista kuten Pavilionin viereisen ravintolakäytävän varrella olevasta thaimaalaisesta. Eli kookosmaidossa keitettyä riisiä ja mangoa jota voi sitten tuunata hieman eritavoin kuten tässä on pähkinöitä (mikä sopi muuten todella hyvin) ja jotain kastiketta.


+Gelato Fruity

Valitettavasti ei kuvaa koska oli vain puhelimessa ja puhelin koki suolaisen kohtalon, eikä sitä kaikesta yrityksestä ja huolimatta saatu elvytettyä. Mutta nämä jäätelöt ovat taivaallisen outoja ja aitoja makuja. Rakastan!

Huom! Ravintoloiden otsikkonimiä klikkaamalla, pääset ravintoloiden (ja jätskibaarin) kotisivuille. Ja mikäli kaipaat vielä jotain ravintolavinkkejä, törmäsin tälläseen sivuun mikä voisi kiinnostaa jos hyvä ruoka kiinnostaa. Siispä KLIK!

Siskonmakkara-pastakeitto!



Törmäsin K-Ruoka-lehden 1/17 lehdessä kaikkien kasvisruokien joukossa tähän "Hiihtäjän herkuun". Itse tavallaan tykkäsin, mutta teinköhän jotain väärin. Makarooneista tuli ylikypsät, joten suosittelisin keittämään pastapussin ohjeen mukaan aldenteksi, eli muutaman minuutin vähemmän kuin pastapussissa.  Chiliä olisi saanut mielestäni olla taas enemmän, eli sopii myös ihmiselle joka ei ihan hirveesti chiliä syö. Myös hämäännyimme, kun keittojuureksissa oli 2ps ja 200g, että onko se niin etä 2x200g vai yhteensä 200g. Meille tuli kasviksia liikaa, eikä keittoon jäänyt juurikaan nestettä.
Ohjeessa lukee että annos kuudelle, me teimme tuplana.

Ainekset (6 annosta)

1,2l vettä
2 lihaliemikuutiota (itse btw laitoin fonduen ja epähuomiossani vain 1:n)
2 valk.sipulinkynttä
1 punainen chili
1/4 rouhittua mustapippuria
2ps (200g) pakaste keittojuureksia
1dl (50g) sipulikuutioita (pakaste)
500g siskonmakkaroita
150g gnocchipastaa
2rkl tomaattisosetta (itse laitoin purkin pyreetä)
Tuoretta persiliaa

1.
Lisää vesi, lihaliemi, valkosipuli, mustapippuri ja chili (ohje neuvoo poistamaan chilin sisuksen.)

2.
Lisää keittojuurekset, sipulit ja puristele siskonmakkarat keittoon.

3.
Kun keitto alkaa kiehua, lisää pasta ja tomaattipyree. Ohje neuvoo keittämään hiljalleen 15min, mutta omasta mielestäni tosiaan voi vähemmänkin.

Ripottele päälle persiliaa.

Reseptissä näköjään lukeekin, että tarjoile keitto heti, koska pasta jatkaa kypsymistään ja sakeuttaa keittoa. Joten varsinkin jos on tarkoitus syödä useampana päivänä, kannattaa keittää ehkä Al'denteksi.

Tämä sekä tulevat suolaiset reseptit tulee kootusti tänne!

Saa kommentoida mitä mieltä olitte tästä :)

Herkullista hetkiä!


Matka2017! Mitä jäi käteen?


Matkamessut yllätti mut totaalisesti. Liekö syynä uusi seura messuille (deitti) vai hieman uudistunut suhtautuminen bloggaamiseen ja blogi kollegoihin. Oli kiva tavata pari uutta "blogituttua" ihan in-real, varsinkin vähän tälläi "pikku fanina" omia suosikki bloggaajia. Huolimatta siitä, että esimerkiksi ikilomalla.fi vlogien Titan ja Thomaksen kohdalla mulla meni pupu pöksyyn, enkä mennyt niitä moikkaamaan. Syiksi luettelin sen, että niillä oli juteltavaa tuttujen blogikollegoidensa kanssa, enkä tälläisenä hyvätapaisena, ujona suomalaisena sitten viitsinyt mennä häiritsee ja me olimme deitin kanssa olleet jo pitkään messuilla ja meillä oli aika siirtyä pikkuhiljaa kotiin päin ja selailemaan esite saalista.

Viimevuonna kaverini kanssa vähän tuskastuttiin väenpaljouteen ja siihen että raahattiin paksuja toppatakkia käsissä koska narikat täynnä + kalliita. Tuli kuuma ja eksyttiin kun etsittiin lavaa jolla Nella puhui bloggaajan kameravarustelusta (olin juuri ostanut ekan järkkärini). Fiilis ei silloin ollut ihan katossa.

CaraBus 631 ME

 Nyt olin taktisesti ottanut repun vaatteille ja NAME -iltana saatuun kangaskassiin keräiltiin esitteitä ja mietittiin, minne matkustettaisiin. Rupesin haaveilemaan kaikista kohteista ja suunnittelemaan mihin mennä ja milloin (valitettavasti tällähetkellä meillä kummallakaan ei ole ihan hirveästi rahaa lähteä kauas ja pohdittiin jo että ruvetaan teho säästämään).  Vuoden päästä on sitten joko karibian risteily tai trippi jenkeissä (Hehe!). Finnlinesin ohjelman jälkeen (ja karavan messun puolella käymisen jälkeen) alettiin haaveilemaan jopa tripistä eurooppaan asuntoautolla. Ja toki me löydettiin itsellemme jo täydellinen asunto-autokin.


Travel Bloggers Give Back!  

TBGB-tempaus järkättiin ekaa kertaa viimevuonna jolloin "Autolla Nepaliin" hyväntekeväisyyden kautta kerättiin rahaa Nepalin kastittomille ja bloggaajat järkkäsi silloin kirpputorin. Itse en kirpputorilta mitään ostanut, mutta kannoin korteni kekoon Autolla Nepaliin DVD:llä. Viimevuoden matkamessuista voi lukea täältä!

Tänä vuonna oli valokuvanäyttely ja kuvia sai ostaa 3 eri koossa (postikortti, A4 ja A5). Kuviin ja tarinoihin kuvien taustasta pystyi lukemaan etukäteen täältä! Joitain kuvia pystyy edelleen ostamaan, koska alkuperäiset taulut on myytävänä. Siitä en tiedä, saako tulostekuvia (A3 ja pienempiä) enään ostettua.

Itselleni tarttui ehdottomasti käteen yksi suosikkibloggaajani, sekä niitä ekoja matkabloggaajia joita seurasin, eli Pingviinimatkat- blogin Millan kuva New Yorkista. Mietin myös vahvasti Vaihda Vapaalle -Elinan ihanan ja syötävän suloista pingviini kuvaa, joka näkyy ylemmässä kuvassa. Millan New York kuvaan päädyin siksi, että olen sellaista kaavaillut + on mustavalkoinen eli varmasti sopii asuntoni sisustukseen. Tosin heti messuilta kotiuduttua rupesi hieman harmittamaan, että olisi pitänyt otta myös se pingviini kuva (Myös Vaihda Vapaalle oli ekoja matkablogeja joita aloin seuraamaan ja ekat kuvat mitä blogista näin, olikin juuri pingviini kuvia.) Eiköhän sen pingviinin olisi saanut johonkin tungettua. Deittini taasen osti Deep Red Blues -blogin Kean kuvan.

Mun ja deitin kuvat ovat nyt kehystetty ja nyt niille täytyisi järkätä sopivat paikat mikä ei ole tällähetkellä ollenkaan helppoa tällai pitkän-ajan remontoinnin ja hienosäädön aikaan. Ajatuksia siitä mihin ne laittaa, on kyllä. Täytyy kyllä vielä antaa erikoismainita yllä näkyvästä sarvikuonon perseestä. Täytyy sanoa että todella hauska valinta tähän. Sarvikuonon perse on Rennon matkablogin käsialaa.

TravelBloggersGiveBack

Vielä ennen lähtöä kuunneltiin vielä Matkakuume - blogin Gian juttua maailmanympärysmatkasta. Ikinä en tuollaista matkaa tule tekemään ihan vaan siitä syystä, että olen todennäiköisesti aivan tautisen surkea säästämään siihen rahaa. Vaikka toki mahtava kokemus varmasti olisi. Mutta on tässä vielä Interrailkin käymättä. (Pienin askelin) Tosin en tiedä olenko reili ihminenkään, vaikka olisi mahtavaa kokea se kokemuksena.


Osalla pisteillä oli kivasti panostettu vähän enemmän. Brasilian pisteellä oli karnevaali tunnelmaan, ja sai osallistua kuvakilpailuun #HSC2017. Lähitaksilla oli Lontoo aiheinen kilpailu lontoo takseineen ja mukaan sai ottaa nerokkaasti Laukku Tagi -heijastin. Nerokasta! Japanin osastolla tehtiin origameja ja siellä näkyvän aikataulun mukaan, standilla olisi ollut muutakin happeningiä.

Turkin osastolla tehtiin kaiketi Börekkejä (kuuklasin jälkeenpäin) mitä olisi ollut hauska maistaa. Muutenkin olisi ollut kiva saada maistiaisia paikallisista herkuista. Sen virheen teimme, että söimme messukeskuksen omassa ravintolassa, eikä niissä monessa messun ajan pystytetyissä kojuissa. Tuoksui muuten aivan taivaalliselta! Olisin ostanut myös IISOT donitsit mikäli en olisi ollut herkkulakossa. Thai osastolla tehtiin kynttilöitä, mutta meidän siinä käydessä, ei siellä ollut ketään sillä hetkellä.

Turkkilaisia lettuja Börekkejä?
Thai kynttilä!
HouseBoat

Brasiliasta ja Thaimaasta siirrytäänkin sitten vesille. HouseBoat oli hauska. Ihana mökin ja veneen risteytys ja voisin mielelläni viettää viikon tai kaks tollaisella aluksella. Oli siellä oma saunakin, joten todellakin kuin kesämökki vedessä. Vuokrahinnat ei muistaakseni ollut mitenkään aivan mahdottomia. Veneen sijainti on jyväskylässä ja voi puksutella ympäri Päijännettä. Kuinkakohan hyvin HouseBoat selviäisi tässä merellä? 

Visit Ålandin kuvan laitoin lähinnä siks, että kaavailtiin Deitin kanssa jos kesällä ajettaisiin Saariston rengastie. (Jos jollakin on vinkkejä kyseiselle reitille auton kanssa, saa vinkata. Riittääkö päivä vai pitääkö olla useampi? Kaavailtiin sitä pitempää reittiä. Kaverini väitti että johonkin lauttaan pitäisi varata paikkaa, mutta en tiedä miten todellisuudessa. Any tips?


Royal Caribbeanin osastoon oltiin panostettu. Hiekkaa, palmuja, vettä ja allasbaari. Ihana mutta ruuhkainen. Oli myös ihan hauska nähdä että varauspisteet ja vuoronumero härvelit oli raahattu messuille asti. Jos ei paikanpäältä reisteilyä ottanut, niin löytyi alennuskuponkeja joilla saa euroopan risteilyistä 150e:n alennuksen ja karibian risteilyistä 300e:n alennuksen. Alennus tosin koski vain kahta varustamoa, mutta pisti se kyllä haaveilemaan josko vuoden päästä messuilta varaisi risteilyn. 
Tahdon jo <3
SAS:in osastolla oli hauska kilpailu. Kun lentolippu tippuu kourasta, pitää yrittää napata se syömäpuikoilla. En kokeillut, oli paljon jonoa. Hauska idea!



Virtuaali/Lisätty Todellisuus!

Ilmeisesti Virtuaalitodellisuutta (sekä lisättyä todellisuutta) oli matkamessuilla enemmänkin kuin mitä minä huomasin lisää juttua VR: stä sekä AR:stä esim Mutkia Matkassa - blogista sekä Alan maailma - blogista.

Esimerkiksi Finnairin osastolla pääsi tutustumaan uuteen koneeseen virtuaalisesti. Katsoin vain sivusta, mutta näytti ihan kivalta (mun pitäisi selkeästi opetella olemaan vähän aktiivisempi näissä jutuissa)

Testasin osittain Immersal Messukeskus - sovellusta ja kaksi alla olevaa kuvaa on siitä. Valitettavasti matka ähkystä kärsien unohdin kokeilla kunnolla miten tuo toimii. Esimerkiksi allaoleva kuva, niin esimerkiksi ParisRion piste ei kyllä ollut ihan noin lähellä, koska oltiin portailla pitämässä taukoassa  ja juomassa vettä, että jaksettiin taas kiertää. Kokeilitko sinä sovellusta ja miten mielestäsi toimi? Esimerkiksi toimiko tuo hakukenttä? Toisen sivun tarkoitusta en ihan ymmärtänyt. Näkyi valaita, leijona ja joku peuran tyyppinen eläin. Lisäksi oli Qatar Airwayssin kilpailu vinkki. Piti katsoa mikä eläin on Qatar Arwayssin pisteen yläpuolella ja käydä netissä kertomassa mikä eläin se nyt olikaan kyseessä.

Kokeilin myös itse Messukeskuksen sovellusta, josta kerroinkin jo etukäteen täällä ja sen verran voisi sovellusta kehittää esimerkiksi siitä, kun muistuttaa että joku lavaohjelma alkaa (muistuttaa siitä 15min ennen alkua) mutta siinä ei ole mitään "OK" nappia, enkä sitten tiennyt miten sen saa kuitattua että pääsen jatkamaan omaa snappailuani. Toinen mikä olisi kiva mikäli mahollista, olisi saada sovellukseen messukartta ja plussaa vielä jos siihen saisi haku ominaisuuden. Kun tuli ilmoitus seuraavasta ohjelmasta joka alkaa 15min päästä, eikä ollut mitään hajua missä kyseinen lava oli. Perinteisenä ironisena tapauksena (mikä ei todellisuudessa ole alla lainkaan tavatonta) niin ollaan kartoittajia ammatikseen, mutta itse onnistuin eksymään jopa messukeskuksesta. Samoin viimevuonna, kun tosiaan yritettiin etsiä lavaa jolla Nella esiintyi ja mentiin kaverin kanssa väärään suuntaan.


Kokeilitteko te jo näitä sovelluksia? Tarttuiko messuilta tarjouksia mukaan?